Syksy 2020 Climate change ja kiertotalous


Tässä alkuun (yllä) heti syksyn 2020 kaunein muisto. Tierra Finlandia Oy on yritys, joka tekee maatuvia uurnia. Video liittyy kiertotalouskurssiimme ollen osa yhden osuuden palautusta. Video kertoo kaiken, Pia tekee kaunista työtä arvokkaan aiheen kanssa. Henkilökohtaisella tasolla koen, että ehdottomasti haluan tulla haudatuksi maatuvaan uurnaan ja metsähautausmaalle. Haluaisin oman uurnani kanteen Pihlajan siemeniä tai Tuomen siemeniä (kukkivat puut). 

Kiertotalousosuudessa oli yrittäjyyttäkin. En ole hetkeen löytänyt aiheeseen uusia näkökulmia koulutuksissa, niissä pyörivät yleensä samat perusasiat :) Silloin asiaan liittyvä tekeminenkin on perustasoa, mitään ei sinällään kehitetä tai viedä eteenpäin. Itse pienyrittäjänä (editoitu myöhemmin: toimin pienyrittäjänä 9/2021 saakka, osa seuraavaa pohdintaa liittyy tähän, mm. lähtötasotestipohdinta. Aikuisopiskelijoita on jo olemassa olevia vahvuuksia esimerkiksi työelämän kautta.) olisi kiinnostavaa kurssi, joka olisi tästä perusaiheista askel eteenpäin. Osa HAMKin kokonaisuuksista onkin mankeleita, jotka vetävät massan saman prässin läpi (mm. Uusiutuvat energiavarat). On ihan fiksua hajauttaa laitoksen toimintoja, koko HAMK pysyy elinvoimaisena. Samaan aikaan tulee myös tunnetta siitä, että opettajat taistelevat resurssipulan ja työmäärien kanssa. Varmaankin tästä johtuen yhdessäkään moduulissa ei ole ollut monimuoto-opiskelijoille lähtötasoselvitystä (etenkin valinnaiset aiheet). Sehän vaatisi yhden Moodle toteutuksen sijaan rinnakkaisia toteutuksia, joihin sisällöt on kohdennettu osallistujien mukaan (osallistujat jaettaisiin alustoille kohdennuksen mukaan). Tämä taas vaatii työtä, johon ilmeisesti ei ole resursseja (raha ja aika). Kaikki edellä mainittu on omaa mutu-tuntumaani ja kaikella kiitollisuudella sekä kunnioituksella esittäen. Toteutukset ovat olleet kertakaikkiaan hyviä. 

Climate change osuuden mielenkiintoisinta antia olivat QGis- ohjelman käytön jatkaminen (teimme mm. kartan oman alueen liikenneonnettomuuksista kolmena eri vuotena, onnettomuuksien syyt ja teiden liikennemäärät, kuva löytyy alta) ja uutena tuttavuutena tuli LCA eli Life Cycle Assesment. LCA:n kohdalla raapaistiin vasta pintaa, mutta oli mielenkiintoista tutkailla mm. ruuvin elinkaarta ja vaikutuksia ilmastoon päästöjen sekä muiden vaikutusten kautta. Hatunnosto ohjelman kehittäjille!

Climate change "Ruokaturva" osion kanssa jouduin oikeasti tekemään ajatustyötä. Totesin, että suhteessa tehtävänantoon minulla ei oikeasti ole asiasta mielikuvaa. Lisäksi palautus piti olla "Menu" muodossa... Alkoi olla melko syvä monttu minulle kaivettuna. Minä pyörähdän keittiössä juuri sen verran ettemme nälkään kuole. Mies nauttii siitä keittiötyöstä sitten enemmänkin. Tein kuitenkin kasvisruokia ja postailin asiasta someenkin. Alla oleva "Ruokatauko tuotos" onkin osittain kuvitteellinen, jotta sain tehtävän itselleni motivoivaan muotoon. Tein siis turhaa työtä, jota ei arvioinnissa huomioitu, mutta tekeminen muodostui itselle miellyttäväksi. 

 ... Tällä hetkellä minulla on menossa kevät 2021 ja 3. jakso. Olen aivan ylityöllistänyt itseni, samaan aikaan olen kuitenkin väsyneen tyytyväiinen. Minulla menee kaksi kurssia päällekkäin: Uusiutuvien energiavarojen toteutus ja Vastuullisuus- ja muutosviestintä sekä lisäksi vielä World Water Camp 2021 VIA University college, Tanska. Kunhan näistä selviän ja nukun hieman maaliskuussa, niin katsotaan taas sitä seuraavaa blogipostausta. 

Ajankohtainen asia: asiantuntijaharjoittelu ja opinnäytetyö. Tarvitsetko tekijää Suomen vesistöihin liittyen? kati.ahonen(miukumauku)student.hamk.fi - kysy minua.





Kommentit